Mitä on ekologinen sisustaminen? Lue mitä sillä tarkoitetaan ja meidän vinkkimme ekologisempaan sisustamiseen!

Mitä on ekologinen sisustaminen? Lue mitä sillä tarkoitetaan ja meidän vinkkimme ekologisempaan sisustamiseen!


Ekologinen sisustaminen on sitä että kodin sisustushankinnoissa otetaan ympäristö huomioon.
 

Ekologisuus otetaan huomioon kun hankitaan kotiin, mökille tai vaikkapa lahjaksi sisustustuotteita ja huonekaluja ja valitaan ympäristöystävällisempiä tuotteita, joiden valmistaminen kuormittaa mahdollisimman vähän luontoa ja joiden elinkaari on pitkä ja jotka voidaan uusiokäyttää, kierrättää tai hävittää ekologisesti. 

Moni varmasti tietää että jokapäiväisillä valinnoilla on merkitystä, niin niissä suurissa kuin pienissäkin. Oman kodin sisustus on sellainen osa-alue, jossa hiilijalanjälkeä on aika helppokin pienentää! 

Kodin hankinnoissa pyritään siis siihen että tuotteet joita hankitaan ovat niin valmistusprosessin kannalta kuin materiaaleiltaakin kestävän kehityksen mukaisia. 

Ekologiseen sisustamiseen kuuluu myös se että tekee hankintoja harkiten, ostaa tuotteita käytettynä tai tuunaa vanhoista tuotteista uudemman veroisia. Tai jos hankkii uutta, tulee tuotteen myös kestää aikaa eikä kotiin hankinta trendien perässä hetken mielijohteesta keinotekoisista materiaaleista valmistettuja tuotteita joiden elinkaari on lyhyt. 



Vinkkejä ekologisempaan sisustamiseen:

  • Käy läpi kotisi jos esimerkiksi varastolta, ullakolta tai vaikkapa vanhempien mökiltä löytyisi unohtuneita sisustukseen sopivia tuotteita. Ja jos aika on tehnyt tehtävänsä, voit ottaa projektiksi tuunata löytämiäsi tuotteita hiomalla, maalaamalla tai muulla tavoin. Saatat löytää vaikka miten hienoja aarteita! Jos päädyt maalaamaan tuotteen, valitse maaliksi ympäristömerkitty vesiohenteinen maali tai luonnonmaali. Vaihtoehtoja on paljon! 

  • Kirpputorit, kierrätyskeskukset, huutokaupat!!!  Näistä paikoista saattaa löytyä vaikka mitä aarteita. Kirpputoreja löytyy joka lähtöön, ihan paikallisista Facebook-kirpputoreista lähtien. Etsivä löytää! Aina se unelmien tuote ei tule heti vastaan, mutta aika ajoin saatat löytää aivan ihania juttuja jotka päihittävät trendituotteet mennen tullen! Ja kannattaakin välillä laittaa ilmoitus esimerkiksi Facebookkiin tai Instagramiin, että etsit tietynlaista sisustustuotetta, sellainen voi olla vaikka naapurilla tyhjänpanttina!

  • Vaihtarit! Kerää pieni (tai vaikka suurikin) porukka ja kaikki tuo mukaan jotain mille ei enää itsellä ole tarvetta. Voi mitä ihania tuotteita tällä tavoin voi saadakkaan! Ehdottomasti suosittelemme! Voitte sopia tietyn hintatason, tai tietyn kokoluokan tai sitten olla superrohkea ja antaa mennä vain ja toivoa parasta :) 

  • Katso ideoita netistä! Sinulla saattaa olla huonekalu josta et oikein koskaan ole pitänyt, tai se vain on tylsä. Olet saanut lahjaksi jotain suurta etkä oikein raaski siitä luopua?  Esimerkiksi Pinterest on paikka josta löytyy huimia tuunausvinkkejä joka lähtöön ja voit loihtia pikkurahalla vaikka miten päheän sisustuselementin kun vain kokeilet rohkeasti! Myös Youtube on erinomainen paikka löytää todella kivoja vinkkejä. 

  • Moni haluaa kuitenkin hankkia tuotteen uutena eikä jaksa tai pysty itse korjailemaan tai maalailemaan. Uuden tuotteen hankinta ei ole synti tokikaan! Mikäli haluat jotain uutta, kannattaakin miettiä seuraavia asioita:  Mistä materiaalista tuote on tehty? Luonnonmateriaaleista valmistetut tuotteet ovat ekologisempi vaihtoehto kuin keinotekoiset kuten muovi. Luonnonmateriaalien valmistusprosessi aiheuttaa vähemmän päästöjä. Ja kannattaa kiinnittää huomiota myös sisältääkö tuote epäekologisia materiaaleja kuten kovin raskaita myrkkyjä. Missä tuote on valmistettu? On ekologisempaa hankkia tuote joka on valmistettu Suomessa tai EU-alueella kuin sellainen joka tuodaan maailman toiselta puolelta. Onko tuote kestävä? Ei ole kovin järkevä ostaa tuotetta joka hajoaa tai kuluu helposti käyttökelvottomaksi. Mitä sitten jos joskus haluan ”päästä eroon” tuotteesta? Onko tuote sellainen joka on helppo myydä eteenpäin, tai helppo kierrättää tai jopa parhaimmassa tapauksessa kompostoida? Ja tietenkin ennen ostopäätöstä mieti tuleeko tuote tarpeeseen. 

  • Tee järkevä valaisinvalinta! Valitse valaisin sellaiseen tarkoitukseen kun sitä tarvitset. Tutkaile että valaisin varmasti valaisee mikäli tarvitset reilusti valoa tai toisaalta jos tarvitset vähemmän valaisua, silloin himmeämmän valon antava valaisin on hyvä. Kiinnitä huomiota valaisimen energiankulutusluokkaan ja valitse vain valaisin johon tulee led-polttimo. Ja tietenkin on sanomatta selvää että valoja ei kannata turhaa pitää päällä! 

  • Älä sorru turhaan alennusmyynteihin! Eli toisin sanoen jos tarvitset jotain ja saat sen vielä alennuksella, niin tosi hieno juttu! Mutta älä hanki jotain vain koska sen saa nyt halvemmalla. 


Edellä mainituilla vinkeillä voi jo helposti pienentää omaa hiili- ja materiaalijalanjälkeä. Sisustaminen voi olla myös ekologista, eikä siitä tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa. Kannattaa kiinnittää siis huomiota hankintojen tarpeellisuuteen ja siihen että mistä ja minkälaista. Ja etenkin suomalaisten kannattaa suosia kotimaisia puumateriaaleja ulkomaisten sijaan. Pidetään siis yhdessä huolta ympäristöstä ja tehdään kestäviä ja järkeviä ratkaisuja myös kotiin. 

Comments

Sign in in order to write a comment